VUODEN TAEKWON-DO VAIKUTTAJA

9.12.2019

Löytyykö teidän seurastanne vuoden Taekwon-do vaikuttaja?

Liitto palkitsee Vuoden Taekwon-Do vaikuttajan 8.2.2020 SM-kilpailujen yhteydessä.

Vuoden Taekwon-Do vaikuttaja on esimerkiksi voinut vaikuttaa jollakin seuraavilla tavoilla.

Henkilö on vuoden aikana esim:

Vaikuttanut joko paikallisesti tai laajemmin Taekwon-Don julkiseen kuvaan positiivisella tavalla, on ollut vaikuttamassa Taekwon-Don kehittämiseen joko paikallisesti tai laajemmin.

On omalla toiminnallaan vaikuttanut esimerkiksi seuratoiminnan sujuvuuteen, seuratoiminnan yhteistyöhön, seuran ilmapiiriin positiivisella tavalla, olemalla kannustava, innostava, osallistuva tai on muuten toiminut niin että ansaitsee tulla palkituksi.

Henkilö on omalla toiminnallaan vahvistanut Taekwon­-Don asemaan paikallisesti tai laajemmin.

On toiminut erityisesti Taekwon-Don pääperiaatteiden mukaisesti( Rehellisyys, Kärsivällisyys, Itsehillintä, Uutteruus ja Lannistumaton henki.)

Henkilön ei tarvitse olla ITF Taekwon-Do liiton jäsen,  vaan hän voi olla seuran harrastajan huoltaja, seuran toimintaan osallistunut  vapaaehtoinen tai joku muu toimintaan positiivisesti vaikuttanut henkilö tai taho.

Seurat ja liiton jäsenet saavat lähettävät omat ehdokkaansa perusteluineen liiton hallitukselle 10.1 2020 mennessä ja liiton hallitus valitsee ehdokkaiden joukosta Vuoden Taekwon-Do vaikuttajan perusteluiden perusteella